tiistai 24. lokakuuta 2017

The whole truth and nothing but the truth

Tähän leikkipuistokuvaan oli päätyä toimittajan oma lapsi, koska leikkipuistossa ei ollut oikeasti lapsia leikkimässä.
Oli vuosi 2005. Olin kuvaamassa Savon Sanomiin Tervon Lohimaan toimitusjohtajaa. Hän harrasti perhokalastusta, joten mentiin kosken rantaan ottamaan kuvia. Laitoin kalansilmäobjektiivin kameraan(näin toimii uransa aloittanut kuvaaja, polttoväli pitenee sitten kokemuksen lisääntyessä) ja yritin saada jotain ihmeellistä aikaan. Pyysin toimaria heittämään perhoa uudestaan ja uudestaan. Ohjasin mitään perhokalastuksesta ymmärtämättä. Kerroin miten vapaa tulisi pitää. Näytin mihin asentoon vapakäsi tulisi laittaa. Seuraavana päivänä eräs kalastusta harrastava totesi kuvan nähtyään,  "ei muuten näytä yhtään perhokalastukselta". Saatana, että hävettää vieläkin.

Periaatteeni kuvaamisessa on ollut siitä lähtien selvä. Kuvani esittävät kohteensa totuudenmukaisesti. En väitä, että en olisi koskaan ohjannut tilanteita tai vaikuttanut kuvattaviini. (Kukaan lehtikuvausta työkseen tehnyt tuskin voi sellaista rehellisesti väittää.) Yritän kertoa kuvillani tarinat niin todenmukaisesti, että voin nukkua yöni levollisin mielin.

Lehtikuvia on pidetty ja pidetään yleisesti uskottavina ja luotettavina dokumentteina kertomastaan aiheesta. Olisi hienoa jos tämä uskottavuus säilyisi. Toki journalismiin kuuluu sisäänkirjoitettuna subjektiivinen ote, joka vielä korostuu kuvajournalismissa. Tekstin aiheen tai varsinkin kuvan rajauksella voi jättää olennaisiakin asioita kertomatta. Hetki, jonka kameran suljin sadasosasekunnissa pysäyttää, ei voi olla kokonaiskuva mistään aiheesta, mutta asioiden vääristelyä pitää silti välttää.

Toimituksissa ollaan hyvin tarkkoja siitä, että lehtijutut ovat totuudenmukaisia ja esittävät asiat vääristelemättä. On outoa, että valokuvien suhteen ollaan paljon "joustavampia". Jos näyttävämmän kuvan saamiseksi pitää kuvaan pyytää toimituksen harjoittelija tai jonkun toimittajan lapsi, kukaan ei näe siinä mitään ihmeellistä. Jos joku rohkenee epäillä tätä toimintatapaa, vedetään esiin termi "kuvituskuva". Kuvituskuva on journalismissa se valokuva, joka näyttää oikealta valokuvalta, mutta yleensä kaikki sen sisällössä on lavastettua. Harvoin kuitenkaan näkee mainintaa kuvan yhteydessä, että kuvan esittämää tilannetta ei tapahtunut oikeasti. 

Mitä enemmän valokuvia silmiemme eteen päätyy, sitä suurempaan arvoon nousevat aidot, yllättävät ja ennen kaikkea totuudenmukaiset kuvat.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Hämärämies


Kuvateksti 1: Matti Virtanen hankki rautakaupasta uuden sorkkaraudan. Virtanen aikoo purkaa vanhan aitan kesämökillään.

Kuvateksti 2: Epäilty poistui paikalta parkkialueen taakse, josta hän jatkoi matkaa autolla moottoritielle etelään. Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja tekijän pakoreitin varrelta.

Kuvan rajaus ja kuvakulma saavat asian näyttämään juuri siltä, miltä kuvaaja haluaa. Näennäisen arkipäiväinen tilanne voi näyttäytyä erittäin epäilyttävänä, jos niin halutaan.