torstai 24. tammikuuta 2013

Sytyke vai tabletti

Jutun otsikon voi nähdä myös toimittajan pyyntönä kuvaajalle.
En voinut mitään, taivas oli pilvessä kuvauspäivänä.

On hetkiä, jolloin tämä sanomalehden paperille painaminen tuntuu typerältä. Valtavat jakelu- ja painokustannukset, heikko painojälki ja tilaa vievä lukukokemus.

Toisaalta broadsheet-kokoisen lehden sivuja ei voi siirtää sellaisenaan 10 tuuman lukulaitteeseen. Jokainen joka on yrittänyt zoomailla näköislehteä pieneltä ruudulta ymmärtää tämän. Toinen tapa on pläjäyttää jutut osastoittain jonoon. Näkymä muistuttaa verkkolehteä ilman bannereita ja valokuvia ja on suurin piirtein yhtä mielenkiintoisen näköinen kuin Virallisen lehden taitto. Sanomalehtien lukulaiteversioita lukiessa huomaa, että niiden sisältö on paperilehden ehdoilla tehty.

Tarvittaisiin lehtiä ja lehdentekijöitä, jotka uskaltaisivat panostaa rohkeammin sähköiseen lehdentekoon. Panostukseksi ei lasketa sitä, että laitetaan toimittajat kuvaamaan nettiin kännykkävideoita.


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Raveissa juoksemassa

Teodor rattaillaan Markus Dahlström.
Lähtöauton kyydistä kuvattaessa on vaikea saada oikea hevonen kuvaan. On vaikeaa seisoa pick upin lavalla kuudenkympin vauhdissa, pitää toisella kädellä kiinni kamerasta ja toisella auton lavasta. Tyrkyllä kuvaan ovat ratojen 3-6 hevoset. Jos kuvaat pelkästään näitä, voittaja löytyy todennäköisesti radoilta 1-2 tai 7-8.
Kiihdytettyään ensin hevosilta karkuun, lähtöauto jättää sinut takasuoralle, tästä hetkestä kuvaajalla on noin 2 minuuttia aikaa (lämminveristen lähdössä ehkä vähemmän) ehtiä kuvaamaan hevosten maaliintulo maalitolpalle. Matkaa on siis puoli kilometriä sisärataa pitkin. Et kuitenkaan ehkä halua jäädä hevosten jalkoihin, joten juokset ulkorataa. Näin matkaa kertyy lisää. Juostessa on myös vaihdettava laajakulmaobjektiivi teleen, mikäli ei omista kahta kamerarunkoa.

Ehdin loppusuoralle, kun hevoset tulivat ohi.(ja en ehtinyt vaihtamaan linssiä)


perjantai 11. tammikuuta 2013

Hallusinaatio talviriehassa

Koko perheen talvitapahtuma Lunta Ilosaaressa.
Tapahtumajärjestäjät ovat Joensuussakin tajunneet valosuunnittelun tärkeyden iltatapahtumien tunnelman luomisessa. Värikylläisistä tuikuista hyötyy myös lehtikuvaaja, jonka ihan kivat "lapsi pulkkamäessä"- kuvat heräävät melkein henkiin.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ponua!

Juhlavieras ohittaa pontikankeittopisteen kiteeläisissä juhlissa.
Monet kuvat jäävät julkaisematta sillä perusteella, että niiden yhteys lehtijutun aiheeseen on liian hatara. Tilattiin coctail, saatiin pontikkaa. Substanssi ei korreloi prognoosin kanssa. Köh.