lauantai 18. joulukuuta 2010

Ottiko kuvan Makkonen vai Urpilainen?


Jutta Urpilainen ja sukulaispoika SDP:n vaalikampanjan avauksessa Joensuussa.

Urpilainen otti pojan syliinsä useamman kerran tilaisuuden aikana. Poliitikot osaavat tarjota kuvaajille tilanteita, joista saa kuvan. Poikakin piti täysin luonnollisena, että häntä kuvataan Jutta-tädin sylissä. Kävi vielä katsomassa kamerasta, että minkälainen kuva sieltä tuli.

Tanja Saarelan saapuminen moottoripyörällä puolueen kesäkokoukseen miehensä Ollin kanssa oli räikein esimerkki poliitikkojen kyvystä hallita omaa julkisuuskuvaansa. Iltalehti kirjoitti 22.8.2006: "Kulttuuriministeri Tanja Saarela teki eilen näyttävän sisääntulon keskustan eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Raumalla". Lehtikuvissa näyttävästi esillä ollut HD oli ilmeisesti vuokrattu(tai jopa saatu lainaan) tilaisuutta varten. Lehdet saivat hyvät kuvat, Tanja haluamaansa julkisuutta ja Harley Davidson mainosta.

Kaikki voittivat?

Kuvan copyright Karjalainen

perjantai 17. joulukuuta 2010

Eläkä katso kameraan


Jääkiekkoilija Aku Pekkarinen.

Jäi käyttämättä. Näyttää vähän pelaajakortilta, jollainen löytyy seuran verkkosivuilta.

Näihin sorvataan yleensä kuvateksti, joka alkaa: Pekkarisen ilme kertoo kaiken... Miksi mainita se kuvatekstissä, jos se ilme kertoo jo kaiken?

Kuvan copyright Karjalainen

torstai 16. joulukuuta 2010

Tavallinen ihminen


Antti Luusuanniemi, Mikko Leppilampi ja Lauri Nurkse mainostivat uutta Veijarit-elokuvaa Joensuussa.

Nurkse nosti kätensä valoa kohti ja samalla hetkellä kuvaan käveli tavis.

Kuvan copyright Karjalainen

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

On aina karjalainen


Lentopalloa Liiga-Riento vs. Sampo Pielavesi.

Tässä ruudussa objektiivin tarkennusmoottori haki pahasti. Ymmärtäähän tuon. Työnantajan hankkimat vehkeet.

Kuvan copyright Karjalainen

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Hämy


Muusikko Jukka Gustavson soitti tanssityöpajassa Joensuussa.

Progehan on sietämätöntä musiikkia, mutta Wigwamin Being saattaa olla kaikkien aikojen paras suomalainen äänilevy. Levy on lähes kokonaan Gustavsonin säveltämä ja sanoittama.

Tämä mielessä menin keikalle, ja vaikka kuvauskohteena olivat lähinnä tanssijat, niin mietin koko ajan voisinko mennä Jukan luo kehumaan Wigwamia. Ihmisiin jotka ovat luoneet jotain neroutta hipovaa, on vaikea suhtautua luontevasti.

Kuvan Copyright Karjalainen

perjantai 26. marraskuuta 2010

Tiedotustilaisuus


Keijo Kurki esitelmöi teollisuuden kausivaihteluista ja näkymistä.

-Mitä teet työksesi?
-Olen lehtikuvaaja.
-Jaa, siinä työssä varmaan näkee kaikenlaista...
-Kyllähän siinä joskus...
-Jokainen päivä on varmaan erilainen, poliitikkoja ja suuria paljastuksia. On yön selkään lähdettävä kuvaa metsästämään...
-Ei se nyt ihan niinkään...
-Kyllä käy kateeksi, pääset aina suurten tapahtumien keskipisteeseen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Eikö niin, eikö niin?
-Niin.

Kuvan copyright Karjalainen

tiistai 23. marraskuuta 2010

Mainoskuvastoa vastavalossa


Joensuun musiikkitalven puuhamiehet.

Ensimmäinen aurinkoinen päivä pitkään aikaan, ja heti on joka ruutu kuvattu matkailuesitevastavalossa. Mikä helvetti siinä on niin kuvauksellista?

Kuvan copyright Karjalainen

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kaukalossa


Taitoluistelija Cecilia Törn.

Taitoluistelu on esteettinen urheilulaji. Kisat pidetään epäesteettisimmässä paikassa mitä kuvitella saattaa; jääkiekkokaukalossa.

Niin, ja jos joku Starkista sattuu lukemaan, minulle voi lähettää kyllästettyjä aitatolppia. Tai rahakin käy.

Kuvan copyright Karjalainen

torstai 18. marraskuuta 2010

The Shining



Visa ja Vilja Kyllönen pelaavat kuntoilupelejä Nintendo Wii:llä.

Hohto-elokuvan avauskohtauksessa näkyy kuvaushelikopetrin varjo. Elokuva-niilot ovat spekuloineet pitkään "virheen" merkitystä; jättikö Kubrik varjon tahallaan lopulliseen versioon? Sen olisi helposti voinut jättää leikatessa pois.

Itse painin hieman pienempien ongelmien kanssa. Yllä näkyy kuinka yritän piilottaa salamavalon loisteen ja toimittaja Lintulan näkymisen kuvassa.

Kuvan copyright Karjalainen

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kertalinttuulla


Ema Hurskainen, Elastinen ja Mikko Siren Rokumentti-festivaalin seminaarissa.

Kättelin kuvattavat. Katsoin kuvauspaikan. Päätin miltä kuva tulee näyttämään. Toteutin visioni. Otin kolme kuvaa. Kiitin ja poistuin paikalta.

Olisinpa vielä jaksanut katsoa ne kolme kuvaa läpi. Tämä nimittäin olisi ollut vielä parempi kuin se lehteen päätynyt. Tarkkuutta, poika.

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 15. marraskuuta 2010

Tuli irti


Tulipalo Outokummussa.

Ei oikein näytä siltä, että palokunta edes yrittäisi sammuttaa savuverhon takana palavaa taloa. Julkaistuksi taisi mennä kuva, jossa näkyy minkälainen talo oli tulessa.

Kuvan copyright Karjalainen

torstai 11. marraskuuta 2010

Miltä näyttää bussin pohja - KATSO KUVAT


Liikenneonnettomuus Joensuussa. 20 bussimatkustajaa loukkaantui.

Eivät näy hälytysajonouvot, eivät pelastajat, ei paikka, eikä jarrutusjäljet. No, bussin pohja sentään.

Kuvan copyright Mikko Makkonen

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Linssit sumussa


Arja Koljonen veteraaniyhdistyksen vesijumpassa.

Kylmä kamera, kostea uimahalli-ilma.

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kuukauden vaellus pimeydessä


Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n Suomen maajohtaja Timo Vuori esitelmöi Kiinan markkinoiden valloituksesta. Muokkaamaton RAW-tiedosto ja käsitelty kuva.

Kuukauden kestänyt salamalakko on nyt ohi. On ollut erittäin virkistävää yrittää taistella pimeimpänä vuodenaikana ilman lässiä. Ehkä tulevaisuudessa kameroiden kennojen herkkyys ja dynamiikka ovat sillä tasolla, että voin luopua koko laitteen käytöstä ainakin uutiskuvissa.

p.s. Varmistin tarjoilijalta tuon taustalla näkyvän sanan merkityksen. Pelkäsin että se tarkoittaa katkarapukeittoa tms... "Kiinan maa" on merkitys,veikkasi tarjoilija.

Kuvan copyright Karjalainen

torstai 4. marraskuuta 2010

Älä juo tota juttuu


Johan pomppas -koristapahtuma Joensuun urheilutalolla.

Laitoin lehteen pelikuvan tämän tilanteen sijaan. Jotain mielenkiintoista tuossa tapahtuu. Ehkä tässä olisi taas enemmän varaa katsojan tulkinnalle, mitä tässäkin blogissa on peräänkuulutettu.

Kahden palstan kuvaan ei vaan voi laittaa liikaa informaatiota.

Kuvan copyright Karjalainen

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Siellähän se taas on


Maanmittausteknikko Matti Toivanen esittelee Joensuun Reijolan tontteja Koposten perheelle.

Joo, joo näin kyllä kameralaukun, mutta en välittänyt. Kameralaukut eivät pitele minua. Eivät pysäytä.

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 1. marraskuuta 2010

Almu ja Panu


Liikenneministeri Anu Vehviläinen.

Ajatukseni harhailevat. Teen mitä vaan piristääkseni maanantaita.

Kuvan copyright Karjalainen

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Päin persettä


Liiga-Riennon Timo Leikas lentopallon mestaruusliigassa.

Maakuntalehden urheilukuvat näyttävät päivästä toiseen samanlaisilta. Samat lajit, samat joukkueet, samat pelaajat ja samat kuvakulmat. Mikä tahansa poikkeus piristäisi lehden lukijan aamua. Sama asia on juttujen kanssa. Käsi ylös, kuka on lukenut mielenkiintoisen otteluselostuksen?

Kun vain näkyisi jotain muuta kun tuo Timon ahteri.

Kuvan copyright Karjalainen

torstai 28. lokakuuta 2010

Voiko julkaista?


Hevosen ruunaus Joensuun eläinkliniikalla.

Juttua ei ole vielä julkaistu, mutta tätä kuvaa ette tule lehdessä näkemään. Vai voisiko tämän julkaista konservatiivisessa maakuntalehdessä? Ajatuksia?

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 25. lokakuuta 2010

Valokuva über alles


Itä-Suomen yliopiston filosofian laitos ajetaan alas. Venni Väänänen kiipeili hautajaisissa.

Olin paikalla kuvaamassa pelkkää nettivideota, mutta kun tämä tilanne tuli, ensimmäinen reaktio oli heittää videokamera maahan ja alkaa kuvaamaan stillejä. Yksi oikein valittu kuva on tehokkaampi kuin 24 ruutua sekunnissa. Sori vaan tv-kuvaajat.

Kuvan copyright Karjalainen

torstai 21. lokakuuta 2010

Koneella


Itä-Suomen yliopiston tutkija Juha Riikonen työhuoneessaan.

Tutkijasta on varmasti mahdollista saada mielenkiintoinen valokuva, mutta kukaan ei vaan ole nähnyt sellaista.

Tuntuu, että kaikki työt tehdään nykyään tietokoneen ääressä. Lehtikuvien sisältö köyhtyy, kun enää ei erota onko kuvassa mikrotukihenkilö, vai metallimies. Työpäivän jälkeen käymme kuntokeskuksissa pumppaamassa rautaa, jotta fyysisiin ponnistuksiin tarkoitettu kehomme ei täysin rapistuisi.

Istun tätä kirjoittaessani työpöytäni ääressä ja naputtelen tietokonetta.

Kuvan copyright Karjalainen

Etusivu uusiksi!


Toimitukseen tuli soitto lukijalta, joka oli huolestunut Joensuun Linnunlahden kuusien kunnosta. Ovat kuulemma tiputtaneet neulasensa. Osa neulasista oli aivan keltaisia. Arveltiin olisiko läheisellä rakennustyömaalla jotain osuutta asiaan.

Paikan päällä selvisi, että puut olivat lehtikuusia.

Kuvan copyright Karjalainen

lauantai 16. lokakuuta 2010

Onko se lammas?


Tessi-alpakka ilahdutti vanhuksia Kotilahden sairaalassa.

Joskus tässä työssä näkee niin eriskummallisia asioita, että hyvän kuvan saaminen on naurettavan helppoa. Tältä keikalta jäi paljon kuvia käyttämättä.

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 11. lokakuuta 2010

Oho III


Mirja Pietarinen ja lähteen suojelukiista Liperissä.

Hyvät ja huonot kuvat ovat sikäli samanlaisia, etteivät ne kaipaa selityksiä rinnalleen.

Kuvan copyright Karjalainen

Kolarin katselijat


Koululaiset seurasivat liikenneonnettomuuden jälkipyykkiä Joensuun keskustassa maanantaina.

Uutinen kiinnostaa vauvasta vaariin. Ihminen on luonnostaan utelias ja haluaa tietää ympäristöstään asioita. Tässä on sanomalehden tulevia tilaajia. Ehkä he lukevat tulevaisuudessa lehtensä sähköisesti tai virtuaalisesti. Varmasti kuitenkin lukevat.

En kysynyt lapsien vanhemmilta lupaa kuvan julkaisuun. Anteeksi. Toivottavasti ette haasta oikeuteen.

Kuvan copyright Karjalainen

tiistai 5. lokakuuta 2010

Nokkela otsikko


Lisko-niminen iguaani ja Juuso Vartiainen.

Tämä jäi yli, koska pystykuva ei taittunut, tilat olivat pienet, eikä juttu varsinaisesti käsitellyt iguaaneja.

Ei se mitään, pidän tästä silti.

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 4. lokakuuta 2010

Numerot rintaan


Naisten jääkiekkoa Outokummussa.

Kaino pyyntöni peliasujen suunnittelijoille.

Laittakaa pelaajien numeroita muuallekin kuin selkään. Kun pelaajia kuvataan etupuolelta, menee toimituksessa puoli päivää selvittäessä, kuka on kuvassa.

Ei mulla muuta.

Kuvan copyright Karjalainen

lauantai 2. lokakuuta 2010

Muista nöyryys


Kansalliset uintikilpailut Joensuussa. Tuntematon naisuimari.

Tahdon tunnustaa teille jotain.

Menetin tänään neitsyyteni. Se tapahtui uimahallissa. Minua jännitti, koska isot pojat olivat puhuneet siitä paljon. En saisi epäonnistua.

Kuvasin siis ensimmäistä kertaa kilpauintia. Olin aivan pihalla. Kuka uimari on ennakkosuosikki? Kuka ottaa ilmaa vasemmalta puolelta, kuka vuorotellen molemmilta? Voiko perhosuintia kuvata sivulta? Kuinka paljon vesipärskeet haittaavat autofokusta?(aivan älyttömästi) Millä ajalla uimarin liike pysähtyy?(1/400 ei riitä)

Lopputuloksena muistikortilla on nyt kymmeniä epäteräviä, sekavasti rajattuja, väärään aikaan laukaistuja ruutuja. Hienoa olla taas noviisi. Mikään ei piristä harmaata arkea kuin kunnon nöyryytys.

Kuvan copyright Karjalainen

perjantai 1. lokakuuta 2010

Kuvituskuvan sietämätön keveys


Joka neljäs ei käytä turvavyötä takapenkillä.

Kuvasin sisäsivun juttuun "oikeita ihmisiä" auton kyydissä ja etusivun kuvavinkkiin tehtiin kuvituskuva. Nämä kuvat ovat vain sitä varten, ettei otsikkoon tarvitse tunkea niin pitkää sanaa kuin "turvavyötä".

Sanomalehtien uutissivuilla kuvituskuvien määrä nousee koko ajan. Niitä on nopeampaa tehdä Photoshopilla, kuin lähteä etsimään toimituksen ulkopuolelta aitoja tilanteita.
Sitä paitsi kuvauskeikalla saattaa joutua puhumaan jollekin tuntemattomalle ihmiselle.

Omassa työpisteessä maailma on paremmin hallinnassa.


EDIT

Etsin puolitoista tuntia aikuista takapenkin matkustajaa sisäsivun kuvaan. Yritin saada kuvan liikkuvan auton matkustajasta. Eli ns. aidon tilanteen. Muutamia havaintoja:

- Autoissa on korkeintaan yksi matkustaja eli takapenkit ovat tyhjillään
- Uusissa autoissa on takana tummennetut lasit
- Matkustajan nimi pitää saada kuvatekstiin (eli olisi pitänyt myös saada rekkari talteen ja sen jälkeen soitto auton omistajalle)


Kuvaan päätyi lopulta Citymarketin parkkipaikalta eräs ystävällinen nuori nainen. Suurkiitos sinulle.

Kuvan copyright Karjalainen

torstai 23. syyskuuta 2010

On se melkein terävä


Tanskandoggeja Kontiolahdella.

Etualojen käyttö on vaikeaa, kun kohde ei pysy paikallaan. Mutta on ne vaan mukavia kuvata ja silitellä.

Tietääkö joku muuten, miten kamerasta saa putsattua kuolaisen vaahdon?

Kuvan copyright Karjalainen

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Musta kissa


Opiskelija Matias Kangas asuu kaverinsa luona, koska ei ole saanut omaa vuokra-asuntoa. Joensuun vuokra-asuntotilanne on surkea.

Tykkäsin tästä kuvasta eniten, mutta tässä ei näy Matiaksen kaveri, jonka luona hän asuu. Musta kissa tuijottaa pahaenteisesti kameraan. Lemmikeistä kuvissa tulee aina plussaa. Mitä olisivat Pentti Sammallahden kuvat ilman koiria?

Kuvan copyright Karjalainen

tiistai 7. syyskuuta 2010

Rima juotti katkeran kalkin


Ylämyllyn Yllätyksen junnujen treenit.

Makkonen saapuu rangaistusalueen rajalle. Tarkennus on hallussa. Hän suuntaa kameransa pelaajia kohti ja valmistautuu laukomaan... siitä lähtee laukaus, mutta suoraan ylärimaan!

Jälleen kerran Makkosen ottelu päättyy katkeriin kyyneliin. Nyt takaisin Pasilaan.

Kuvan copyright Karjalainen

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Every Day Is Like Sunday


Malmikatu Joensuun keskustassa sunnuntaina.

Edes kaikki Pohjois-Karjalan maakuntaliiton vuosien varrella toteuttamat hankkeet ja projektit eivät ole jostain syystä saaneet Joensuuta sykkimään eloa ja iloa.

Ilo elää Karjalassa! Tuuthan sie!

Kuvan copyright Mikko Makkonen

lauantai 4. syyskuuta 2010

Totuuden ja valheen välissä


Markku Turunen tarjoili villisikakeittoa valkosipulikesteillä. Joensuun kävelykatu täyttyi valkosipulin ystävistä.

Tai...muutama ohikulkija pysähtyi sateisen aavemaiselle kävelykadulle tarkastamaan oliko täällä maistiaisia. Valitkaa mieleisempi kuvateksti. Lehdistä luetaan yleensä tuo edellä mainittu. Totuus lienee jotain siltä väliltä.

Muistui mieleen keikka toukokuulta:
http://almostsharp.blogspot.com/2010/05/kalanperkeita-ja-kansanjoukkoja.html

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 30. elokuuta 2010

Ärsyttävä kuva


Atso Almila Joensuun kaupunginorkesterin harjoituksissa.

Tässä kuvassa on jotain teennäistä erikoisuuden tavoittelua. Miksi edes otin sen?
Kusipäinen kuva joka vaatii itselleen 8 palstaa tilaa, että sen ainoa sisältö edes näkyy sanomalehdessä.

Kuvan copyright Karjalainen

perjantai 27. elokuuta 2010

Mukava mies jäi eläkkeelle


Seppo Pippola työskennellyt 25 vuotta ilman sairauslomaa.

Juteltiin Sepon kanssa 5 minuuttia ja sitten molemmat alkoivat tekemään töitä. Ei hermostunutta vitsailua, ei lavastettuja tilanteita, ei painostavaa hiljaisuutta. Otin kuvat ja jutusteltiin vielä hetki. Seppo kertoi jäävänsä eläkkeelle tunnin päästä. 43 vuotta tuli täyteen Postin palveluksessa. Toivotin hyviä eläkepäiviä.

Olipa miellyttävä tapaaminen. Muistin taas miksi pidän tästä työstä.

Kuvan copyright Mikko Makkonen

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Big brother


Liikemies Yrjö Laakkonen ja Itä-Suomen yliopiston rehtori Perttu Vartiainen. Laakkosen yhtiöt lahjoittivat yliopistolle 100 000 euroa. Yksi euro maakunnan yritykseltä tuo valtion kassasta 2,5 euroa yliopistolle.

Yliopistojen asema riippumattomina tutkimuslaitoksina on vaarassa hävitä. Liike-elämä sanelee pian mitä tutkimusta tehdään ja mihin yliopistot suuntaavat voimavarojaan. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Sanokaa hyvästit tiedekunnallenne humanistit. Ei teitä enää tarvita.

Kuvan copyright Karjalainen

tiistai 24. elokuuta 2010

Dramaattinen suojatie


Liikenneonnettomuus Lieksassa.

Ajoin 200 kilometriä kuvaamaan suojatietä. 10 minuuttia paikalla, kahvimuki R-kioskilta ja takaisin auton rattiin. Kuvatoimittaja toivoi dramatiikkaa kuvaan. Hänen tehtävänsä on sanoa ääneen myös itsestäänselvät asiat.

Silti joskus tuntuu että voisi olla iltaisin parempaakin tekemistä.

Kuvan copyright Mikko Makkonen

Il buono, il brutto, il cattivo


Clint Eastwood Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat -klassikossa...tai hyönteistorjuja Jukka-Pekka Issakainen menossa myrkyttämään ampiaisia.

Isot hatut näyttävät valokuvissa todella hyvältä.

Kuvan copyright Karjalainen

lauantai 21. elokuuta 2010

Neljäsenttinen laukku


Pikajuoksija Justin Gatlin Joensuun keskuskentällä.

Urani isoin palstamilleillä mitattu kameralaukku. Pistä Jaska paremmaksi.

Kuvan copyright Mikko Makkonen

torstai 19. elokuuta 2010

Voiko häpeään kuolla?


Pankinjohtaja Seppo Pölönen täyttää 50 vuotta.

Kun aloitin pitämään tätä blogia, päätin että näytän häpeilemättä huonoimmatkin kuvani. Tämän kuvan kohdalla tekee kipeää.

kuvan copyright Karjalainen

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kannattaako tunnustaa jos pettää?


Kuiva kesä on pitänyt pohjavedet matalalla. Moni kaivo on päässyt tyhjenemään.

Miten otetaan kuva kaivon pohjasta, ilman että itse heijastuu veden pinnasta? Jos poistaa oman heijastuksen etusivun kuvasta, jossa ulkoasusääntöjen mukaisesti ei ole kuvaajan nimeä, eikä mainintaa siitä, onko kuvaa manipuloitu, joutuuko edesvastuuseen?

Kannattaako tunnustaa julkisesti photoshoppaus?

Kuvan copyright Karjalainen

perjantai 13. elokuuta 2010

Lapsemme parakeissa


Joensuussa Marjalan koulussa oppilaita on jouduttu siirtämään parakkiluokkiin tilan puutteen takia.

Olen käynyt kuvaamassa Ilomantsissa luokkatiloja kunnantalon pommisuojassa, Joensuussa koulun pihalla parakeissa. Aina lähtökohtana on sama kauhistelu: "miten lapsemme selviävät näin ankeissa luokkatiloissa!"

Paikan päällä näkee hyvin sen, että lapsia eivät voisi nämä ongelmat vähempää hetkauttaa.
Kuinkahan paljon Nico 8 vee miettii päivän aikana opetusfasiliteettejä? Olisikohan pojalla muutakin mielessä?

Kuvan copyright Karjalainen

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Nyt sattu Kallea leukaan


Näyttelijä Kalle Pulkkinen.

Nykyään näkee jopa maakuntalehdissä kuvia, joissa kuvattavan otsa on rajattu poikki. Kaulasta tai polvesta rajaaminen sattuu silmään enemmän. Ehkä amputaation vastenmielisyys on meihin sisäänrakennettuna.

Jos otsasta osataan maakunnassa luopua, miksei myös leuasta? Ronskisti rajattuja kuvia tulee katsottua aina pidempään, kuin niitä joissa kaikki mahdollinen on kultaisessa leikkauksessa.

Kuvan copyright Karjalainen

Ennen oli miehet rautaa ja kameroissa filmi


Muusikko-revyynäyttelijä Emma Kuivalainen.

Filmikameroiden aikaan tuli tarkkailtua valotusmittaria ennen kuin alkoi kuvaamaan. Ei huvittanut kehitellä rullia, joista puolet lensi roskikseen.

Nykyään roiskin miten sattuu ja katselen sitten myöhemmin kameran takanäytöltä, tuliko mitään säällistä.

Tässä oli jäänyt päälle hehkulamppuvalkobalanssi ja valotus pimeän kahvilan nurkasta.

Kuvan copyright Karjalainen

perjantai 6. elokuuta 2010

Etsi kuvasta kameralaukku


Ampparit.com-sivusto kerää uutispalveluiden otsikot yhteen.

Tämä jäi julkaisematta monestakin eri syystä, mutta mistä johtuu se, että omaa kameralaukkua ei pysty näkemään etsimen läpi?

tiistai 3. elokuuta 2010

Ei se käy, jos silmät ei näy


Janne Norppa paistoi leipiä Citymarketissa Joensuussa.

Paistohylly oli niin korkea, etten yltänyt tähtäämään kunnolla. Niinpä kymmenessä ruudussa Jannen silmät osuivat juuri metallitangon taakse. Tästä tulee tunne, että Jannen henkilöllisyyttä yritettäisiin jotenkin salata.

Vilkaiskaapa huviksenne lehdistä, montako kuvaa löydätte, jossa ihmisen silmät eivät näy. Alibia ei lasketa.

Kuvan copyright Karjalainen

maanantai 2. elokuuta 2010

Tarkenna taakse


Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko (edessä keskellä) piti tiedotustilaisuutta Hotelli Kimmelin aamupalaterassilla Joensuusssa.

27-vuotias Saarikko piti oikein asiallisen ja itsevarman puheenvuoron, mutta en voinut silti estää ajatustani harhailemasta. Aloin miettiä Saarikon takana istuneen perheen taustaa. Olivatko lomamatkalla? Olivatko Suomesta? Kenties menossa Kolille katsomaan maisemia? Ehkä matkalla yritettiin korjata isän ja äidin rakoileva liitto, ehkä oli voitetettu viikonlopun matka Joensuuhun S-etukorttien kesken suoritetussa arvonnassa.

Kuka voi väittää, että Saarikolla oli mielenkiintoisempi tarina?

Kuvan copyright Karjalainen