lauantai 5. kesäkuuta 2010

Paula au naturel


Paula Koivuniemi esiintyy torikonsertissa Joensuussa.

Seuraavan tekstin ei ole tarkoitus loukata ketään. En ole kuusikymppinen nainen, enkä voi tietenkään täysin samaistua heihin.

Kun katson naistenlehtien kansikuvia vaikkapa Hannele Laurista, Katri-Helenasta tai Paula Koivuniemestä, tulen surulliseksi. Miksi nainen ei saa näyttää ikäiseltään? Miksi kuvissa ei saa näkyä ryppyjä? Eikö kuvamanipulaatio ole kiellettyä myös naistenlehdissä? Kuka on päättänyt, että lukijoita on suojeltava realismilta?

Kuilu todellisen ulkonäön ja kansikuva-minän välillä kasvaa niin suureksi, ettei esiintyvä taiteilija enää voi käydä edes kaupassa ilman sentin kerrosta meikkivoidetta. Se ei ole oikein.

Tottakai henkilökuvissa yritän saada kuvattavan näyttämään hyvältä, mutta hänen pitää myös olla kuvassa tunnistettava oma itsensä. Ei mikään suurisilmäinen ja photoshop-ihoinen nukke.

kuvan copyright Karjalainen

1 kommentti:

  1. Olin tuolloin joensuun keikalla Paulaa kattomassa, ja toi sun teksti oli melko oikein, mutta tossa kuvassa ja tolla keikalla, Paulalla oli tosi vähän meikkiä, ihmettelin suuresti miten niin vähän oli.. mutta Paula osaa näyttää aina hyvältä, vaikka ikääki onjo mittarissa 63 :)

    VastaaPoista