Tähän leikkipuistokuvaan oli päätyä toimittajan oma lapsi, koska leikkipuistossa ei ollut oikeasti lapsia leikkimässä. |
Periaatteeni kuvaamisessa on ollut siitä lähtien selvä. Kuvani esittävät kohteensa totuudenmukaisesti. En väitä, että en olisi koskaan
ohjannut tilanteita tai vaikuttanut kuvattaviini. (Kukaan lehtikuvausta
työkseen tehnyt tuskin voi sellaista rehellisesti väittää.) Yritän kertoa
kuvillani tarinat niin todenmukaisesti, että voin nukkua yöni levollisin
mielin.
Lehtikuvia on pidetty ja pidetään yleisesti uskottavina ja luotettavina
dokumentteina kertomastaan aiheesta. Olisi hienoa jos tämä uskottavuus
säilyisi. Toki journalismiin kuuluu sisäänkirjoitettuna subjektiivinen ote,
joka vielä korostuu kuvajournalismissa. Tekstin aiheen tai varsinkin kuvan
rajauksella voi jättää olennaisiakin asioita kertomatta. Hetki, jonka kameran
suljin sadasosasekunnissa pysäyttää, ei voi olla kokonaiskuva mistään aiheesta,
mutta asioiden vääristelyä pitää silti välttää.
Toimituksissa ollaan hyvin tarkkoja siitä, että lehtijutut
ovat totuudenmukaisia ja esittävät asiat vääristelemättä. On outoa, että
valokuvien suhteen ollaan paljon "joustavampia". Jos näyttävämmän
kuvan saamiseksi pitää kuvaan pyytää toimituksen harjoittelija tai jonkun
toimittajan lapsi, kukaan ei näe siinä mitään ihmeellistä. Jos joku rohkenee
epäillä tätä toimintatapaa, vedetään esiin termi "kuvituskuva".
Kuvituskuva on journalismissa se valokuva, joka näyttää oikealta valokuvalta,
mutta yleensä kaikki sen sisällössä on lavastettua. Harvoin kuitenkaan näkee
mainintaa kuvan yhteydessä, että kuvan esittämää tilannetta ei tapahtunut
oikeasti.
Mitä enemmän valokuvia silmiemme eteen päätyy, sitä suurempaan arvoon nousevat aidot, yllättävät ja ennen kaikkea totuudenmukaiset kuvat.
Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)
VastaaPoista