Todellisuuksien välissä

Kävin kuvauskeikalla Romossa, Joensuun pohjoispuolella. Aiheena oli sähkökatkot ja tavoitteena oli päästä kuvaamaan sähkölinjojen korjaustöitä. Kuvauskeikoista voi aistia nopeasti, tuleeko mielenkiintoinen kuvaus vai ei. Nyt huomasi heti, että tästä tulee jännää. Asentajat Jari ja Toni olivat nk. pohjoiskarjalaisia suunpieksäjiä. Pitkää työrupeamaa tehtiin hyvällä huumorilla. On melkein outoa, miten nopeasti juttu luistaa joidenkin ihmisten kanssa. 

Vikapaikka oli vajaan kilometrin päässä tiestä ja sinne täytyi mennä moottorikelkalla. Jari tarjosi ystävällisesti kyydin kelkalla ja Toni tuli perästä suksilla. Kun aamulla valitsin vaatetusta, en osannut varautua siihen, että matkustan kelkalla ja kahlaan haaroja myöten lumihangessa. Siinäpä sitten farkunlahkeet märkänä kuvasin reilun tunnin korjaustöitä. Paluumatkalla kelkka kellahti nurin ja lennettiin hankeen. Hetkisen nipistin itseäni ja mietin miten olin päätynyt mukavan lämpimästä työpisteestäni tänne. Siinähän olisi voinut katkaista jalkansa ja sitten metsästä pääsy olisi ollutkin hankalaa. Kelkka saatiin nopeasti takaisin pystyyn ja pääsin takaisin autolle. Autolle, joka oli pysäköitynä tien sivuun hankeen. Kuin ihmeen kaupalla toimituksen etuvetoinen city-maasturi nousi takaisin tielle. Penkinlämmitin täysille ja kohti toimitusta. 

Tällaisten keikkojen jälkeen on outoa tulla takaisin toimistoympäristöön, jossa ihmiset tuijottavat ruutujaan samoilla paikoilla kun lähtiessäsi. Kukaan ei tunnu olevan tietoinen siitä, että tuolla ulkomaailmassa roikutaan tolppakengillä kymmenessä metrissä, kahlataan hangessa ja kaadutaan moottorikelkalla. Tekisi mieli huutaa että "tämä juttu ja kuvat pitää laittaa etusivulle ja isolla!" 

Kyseessä on eräänlainen journalistin versio Tukholma-syndroomasta, jossa kiinnyt omaan kokemukseen ja luulet että se kiinnostaisi myös muita ihmisiä.