Tie

Kuva, jolle en ole keksinyt mitään käyttöä. Ei tule mieleen mitään juttuaihetta, minkä yhteydessä tämän voisi julkaista. Arkistoon laittaessa en meinannut keksiä mitään hakusanoja, millä tätä voisi etsiä. Joku tuossa maisemassa kuitenkin viehättää, tuijottelin sitä vartin ennen kuin otin kuvan.

Lukijan kuva

Lehdissä julkaistaan lukijoitten ottamia kuvia. Kuvissa esiintyvät useimmiten maisemat, kukat, lemmikit, auringonlaskut ja viime aikoina myös revontulet. Osa kuvista on erittäin autenttisen näköistä kamaa, mutta monet lukijat käsittelevät kuvansa ennen niiden lähettämistä toimitukseen.  Värisaturaatiot ovat tapissa ja väittäisin että osa kuvista on yhdistelmiä useista eri valoituksista. Siitä onkin varmaan sitten pieni askel siihen, että kuvasta poistetaan jokin väärässä paikkaa oleva puunoksa. Ja kun nyt tämä netistä waretettu Photoshop tässä koneella on, niin tällähän voisi lisätä maisemaan vaikkapa jäniksen. Nuo pilvet ovat jotenkin tylsät, eilen kuvasin paremmat. Noin. Nyt on hyvä.

Ammatikseen työtä tekevät lehtikuvaajat ovat henkilökohtaisesti vastuussa, että lehteen menevät kuvat ovat manipuloimattomia valotuksia. Voisi olla paikallaan kertoa julkaistujen lukijan kuvien yhteydessä, että lehti ei voi tietää miten kuvat ovat syntyneet.

Yli-käsittelyä

Clarity-säädön yliannostus on tyypillinen aikamme vitsaus.

2000-luvun alkupuolella kameravalmistajat lisäsivät kameroihin mahdollisuuden kuvata RAW-tiedostoja. Tämä tarjosi kuvaajille suuremmat jälkikäsittely mahdollisuudet. Se tarkoitti myös sitä, että photoshop-niilon piti tietää mitä tekee. Tavallisen kuluttajan käyttämä jpg-formaatti teki kuvaan suoraan tarvittavat automaattiset säädöt, RAW-kuvaan ne on osattava tehdä itse. Nykyään näkee kaikkialla kuvia, joita on työstetty tyyliin "nupit kaakossa". Kuvat ovat usein katselukelvottomia. Säätöjä tehdään liikaa, ja lopputulos on luonnottoman näköinen. Voin kuvitella miten kymmenen vuoden päästä katsotaan näitä kuvia ja mietitään, mitä ihmettä näille on tehty. Kuvienkäsittely on kuin bassonsoitto; kun sitä ei huomaa, se on tehty oikein.

Laitetaankin joku toinen kuva

Ratkaiseva syöttö lähtee Teemu Rannikon käsistä.

Joensuun Katajan Teemu Rannikko jahtasi koripallon eurosarjan syöttöennätystä. Yhdeksän koriin johtanutta syöttöä takaisi uuden ennätyksen. Päätettiin laittaa lehteen kuva juuri siitä yhdeksännestä syötöstä, mikäli se sattuisi ottelussa tulemaan.

Siinä sitten laskettiin Rannikon passeja yksi kerallaan. Kahdeksan syöttöä kun tuli täyteen, alkoi omakin syke nousta. Mietin kuumeisesti mistä saisin varmimmin syötön kuviin. Pelinrakentajan kuvaamista kentän päädystä vaikeuttaa se, että edessä on aina kymmenkunta pelaajaa, jotka tulevan kameran ja kohteen välille. Päätin siis kiivetä kentän laidalta päätykatsomoon. Siellä olin ylempänä kuin pelaajat ja näkyvyys olisi melkein esteetön. Vain koriteline blokkasi pienen kaistaleen kentästä. Paikka vaikutti erinomaiselta. Tästähän voi vaikka onnistua, ajattelin. Muutama näyttävä syöttökuva tulikin, mutta Rannikon kanssapelaajat eivät saaneet survottua palloa syötöistä pussiin. Lopulta Rannikko otti muutaman askeleen vasemmalle harhauttaen israelilaisjoukkueen puolustajat, hyppäsi ilmaan ja syötti Carson Desrosierisille, joka laittoi pallon koriin.

Laitettiin lehteen sitten kuva jostain toisesta tilanteesta.

Briiffi

Kinahmon koulun lakkauttamisen kuulemistilaisuus.

Saan toimeksiantoja kuvareportaasikeikoille usein ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan itse käyneet kuvauskeikalla. Joskus käy mielessä, että heidän käsityksensä maailmasta perustuu CSI-sarjaan. Siinä arkisinkin asia tapahtuu hollywoodmaisen näyttävissä puitteissa.

Viime aikoina on myös lisääntynyt kuvausten ennakkosuunnittelu. Suunnittelu on järkevää, kun kuvataan studiossa, mutta studion ulkopuolella maailma on jo paljon monimutkaisempi. Nyt keikalle mentäessä saan usein liuskan mittaisen listan kuvaustoiveita ad:lta, joka on omassa päässään ehtinyt muodostaa mielikuvan siitä miltä reportaasin kuvien tulisi näyttää ja mitä niissä pitäisi näkyä. Nämä toiveet ovat usein täysin irrallaan todellisuudesta. Olen mennyt satoja kertoja paikalle huomatakseni, ettei ennakkokäsitykseni keikasta ollutkaan oikea. Sehän ei silti tarkoita sitä, etteikö tilanteesta voisi saada mielenkiintoisia kuvia.

Hyvä taittaja/AD/kuvatoimittaja on yleissivistynyt ihminen, jolla on taustaa toimittajana tai kuvaajana. Hän ei uuvuta kuvaajaa epärealistisilla toiveilla, joiden pakonomainen täyttäminen kuluttaa turhaan kuvaajan aikaa ja energiaa kuvauskeikalla. Mielenkiintoinen valokuva syntyy tilanteesta, jota ei osaa odottaa.

Kuva ei ole pikseleitä

Kun kaksi valokuvaaja kohtaa, ammattilaiset tunnistaa siitä, että he eivät aloita keskustelua kameroiden teknisistä ominaisuuksista. Miksikö? Siksi, koska pikselimäärät ja signaali-kohinasuhde eivät ole kiinnostavia keskustelunaiheita. Siksi, koska he lukevat muitakin sivustoja kuin Dpreview:tä. Siksi, koska heille syy ryhtyä valokuvaajaksi ei ollut se, että saa onanoida kameroiden päälle. Mikään kamera ei tee valokuvasta kiinnostavaa, sen tekee kuvaaja. Valokuvan voima ei ole koskaan ollut sen teknisissä ominaisuuksissa, vaan sen sisällössä.

Kahvia ja kakkua

Heikki Piirainen tarjoili kahvia Joensuun Taidemuseon Kaa(m)os-tapahtumassa.

Etusivun pääkuvaehdokas. Valittiin tämän sijasta kuva, jossa näkyi enemmän sitä ja sitten siinä oli paremmin se ja vaaka taittuu nätimmin ahtaaseen tilaan ja sitä oli haastateltu juttuun.